Haluamme pentuja!

Naputin eilen osto-ilmotuksen infoon ja tänään tulikin mukavat 2 tarjousta silver nutmegeista! Uskallan näistä jo kirjoittaa, vaikkei mikään ikinä ole varmaa eikä mitään vielä ole lyöty siis lukkoon. Olen vain niin innoissani tällä hetkellä gerboista yleisesti. :)

Pohjosempana syntymässä tässä vuoden alussa pentuja (polarikin kiinnostais siltä suunnalta) ja stadissa oma kasvatti (X Belenus) voisi tulla sulhastelemaan eläkepäiviensä iloksi. Papparaisen mahdollinen tulo kiinnostaa älyttömästi, oli ihan pakko samantien vertailla suvut ja laskea iät, koska koska koska ne ehtis yhteen (kotona ainoa sn-tyttö Missy Mjau juuri 4kk). Papparainen aka Erkki on täyttänyt jo syyskuussa 3, täysveljensä Tender Taskmaster kuoli täällä mulla n. 3-vuotiaana ja jätti hirmuisen aukon laumaan...

Eli talon ainoat silver nutmegit on tällä hetkellä MG Missy Mjau sekä enonsa Hobitinkolon Walesinvihreä. Molemmat polari-yhdistelmistä ja hyvin hyvin vaaleita, mutta se tärkein; luonteiltaan 10+ (plussa irtoaa tosin Mjaulle vasta kun pääsee sopuisasti budjaamaan muidenkin kuin emonsa kanssa, Wales on vaihdellut laumaa jatkuvasti ilman minkäänlaisia ongelmia) - ja minä nyt en vieläkään ole päässyt kasvatustouhussa alkua pidemmälle... "Jos se on ihana, haluan siitä pennut!" ;)

Noin suunnilleen. Hieman on toki oma gerbasilmä muokkaantunut ja löydän omasta laumasta ne kivat päät ja hyvät hännät, pitkähköt selät ja toisaalta suipponenät, luisevat pyllyt jne jne. Walesissa näen paljon samaa kuin isässään - MG Shame on me! - joka on aina ollut ehdoton lempparini. Shame jätti onneksi ennen kuolemaansa hobittilaan siis pentuja, näiden myötä en jotenkin kykenis edes lopettamaan kasvattelua, vaikka toisinaan mieli tekisi...

Koska mitä himskatin järkeä tässä on? :) Ihan oikeasti. Oon omana itsenäni, ihmisenä varsin kunnianhimoton ja viime vuosina oon lasten myötä kai niin väsähtänyt, että se tietty uteliaisuuskin (mm. genetiikkaa, periytymistä kohtaan yleensä) on kateissa. Aikaa ei ole ollut kunnollisiin suunnitelmiin eikä naaraita ole ehditty saada riittävän nuorina kantavaksi, eläimiä on menehtynyt yllättävissä laumatappeluissa just sillä ikävällä seurauksella, että hups; yhtäkkiä jalostuskelposet eläimet on poissa. Lölleröpalleroita lääpittäviksi iltaisin onneksi riittää, niitä katellessa rupeaa taas innostamaan ajatus tavoitteellisemmasta kasvatuksesta.

Paitsi. Ne tavoitteet. Eikö jokaisella poikastelijalla tulisi olla jonkinlaiset tavoitteet touhussaan? Sellaiset jotenkin - hmmh - järkevät ja Maailmaa Parantavat? Ei hemmetti, eihän tästä touhusta voi löytää järkeä, jätän ajatuksen pois. ;D Toista kautta... Onko gerbiilikasvatuksen lupa olla vain ihmisen itsekäs harrastus ja härski mielenkiinnon kohde (sellaisenkin ihmisen, joka edellisessä kappaleessa on väittänyt, ettei tiettyä uteliaisuutta enää löydy) ja onko se ihan oikeasti OK saattaa maailmaan lisää terraario-eläimiä? Eikö niitä ole jo riittävästi? :)

Riittäisiköhän se itselleen toimintansa perusteluksi, että haluaa suloisia kauniin värisiä hyväluonteisia lemmikkejä koteihin, jotka muuten saattaisivat ostaa vipeltäjät jostain niistä eläinkaupoista, jotka suosivat tukkuja tai pitävät gerbiilipariskuntia takahuoneissa kuukausitolkulla puskemassa poikasia... Ei, kyllä tässä ehkä täytyy tajuta jääneensä koukkuun johonkin hyvin outoon ilmiöön. Johonkin, jonka pohtimiset kiertää ees taas samoilla urilla eikä yhdestäkään tuhlatusta mietintätunnista tule yhtään fiksummaksi.

Yhdistelen tulevaisuudessakin mutulla, enimmäkseen fiiliksellä ja kiitos sen sekä hyvän tuurin nyt on viime vuonna kasvatit pärjänneet näyttelyissäkin. Viralliset kehut kannustavat jatkamaan (on ihan huisan magea fiilis kun tajuaa osaavansa katsoa samoja hyviä asioita eläimestä kuin vuosikausia pidempään harrastanut ja sadoittain enemmän eläimiä käsitellyt tuomari!) ja voittoja on kiva saada, vaikka se ei liittyisi millään tasolla omiin valintoihin kasvatuksessa vaan puhtaaseen sattumaan (montakohan huonon väristä eläintä yhdistinkään viime vuonna luonteiden ja kokojen takia saavuttaen kuitenkin pennuille kehutun värin?)... Paras olo tulee kuitenkin kasvattien uusilta omistajilta kuulumis- ja hehkutusmuodossa. Kiitos sitä samaa. Rapsutelkaa niitä löllyköitänne tänä vuonna entistä enemmän. Lisärapsut on meidän lauman tän vuoden tavote. :)